Tyhjyys

Anteeksi etten ole viikkoon kirjoittanut mitään.. Syy on oikeastaan siinä, että ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Mulla piti olla sillon viime viikon torstaina se poliklinikka aika, mutta mitäs kävikään, nukuin sen ohi. Mulla oli edellisenä yönä ollut tosi huono fiilis. Valvoin taas paljon ja viiltelin. Lopulta otin Tenoxit, mutta kun heräsin, niin paha olo vain jatkui. Kohta löysin sitten itseni wc:n lattialta pitelemässä kädessäni keittiöveistä. Ajatukset kiersivät sitä rataa, että viillänkö ranteeni auki vai kaulani. Noh, sitten muistin että lääkkeet eivät ole mukana vessassa, joten piti poistua sieltä. Kun astuin ulos, tajusin kuitenkin etten voi itseäni kotona tappaa. Olisi hirveää äidille tulla kotiin ja löytää minut vessasta makaamassa veren keskellä. Noh, se sai minut luopumaan suunnitelmasta ja päädyin ottamaan pari Opamoxia. No ne alkoi nukuttaa ja sitten nukahdinkin. Kun heräsin, meni vajaa minuutti ja kännykkäni alkoi soimaan ja se oli sairaanhoitajani. Hän sanoi olleensa jo huolissaan minusta, joten onneksi vastasin puhelimeen. Pahoittelin tilannetta ja kerroin nukahtaneeni, mutta en pystynyt kertomaan tilanteestani. Nyt minulla on perjantaina seuraava käynti siellä, asia saattaa silloin tulla puheeksi, sillä hoitajani aavisteli ettei kaikki ole kunnossa.

Enää minulla on siis kahdeksi yöksi Tenoxit, olen niitä joutunut säästelemään jo kauan, sillä ensi viikolla on tenttejä, jolloin ne ajattelin ottaa. Ilman niitä nukkuminen on ollut erittäin huonoa. Jonain yönä en nuku ollenkaan, välillä pari tuntia. Yritän kokeilla kaikkea; menen aikaisin nukkumaan, nousen jos uni ei tule tai sinnikkäästi pysyn sängyssä tai sitten valvon suoraan jonnekin klo 3-4 ja vasta sitten yritän nukkua. Mutta tein miten päin vain, aina on sama lopputulos. Valvomisen vuoksi olo on ollut jotenkin hyvin tyhjä. En muista päivistä oikein mitään ja liikkuessa ulkonakin tuntuu etten olisi olemassa enää. Tyhjyys ei sinäänsä ole paha tunne, kyllä se voittaa ahdistuksen ja pahan olon. Kotona iltaisin paluu todellisuuteen usein kyllä tulee juuri sen ahdistuksen ja viiltelyn myötä.. Mutta ehkä tää tästä, voihan asiat vielä parantua vaikka en jaksakaan siihen uskoa. Mietin vaan että onko turha edes yrittää? Eikö helpointa olisi vain antaa periksi..