perjantai 3. tammikuuta 2014

Unettomat yöt

Tänään ostin melatoniinia. Lääkärinaika on vasta viikon päästä, niin en tiennyt mitä muutakaan voisin tehdä. Suurta luottoa ei tuota kohtaan ole, sillä otin sen jo yli tunti sitten ja vieläkään en tunne vaikutusta. Nyt on takana kaksi unetonta yötä ja olo on sen mukainen. Unettomuutta minulla oli jo ennen lääkkeen lopetusta, mutta nyt se on muutaman asteen vaikeampaa. Muita haittoja tästä on tullut päänsärky, huimaus ja sydämentykytys. Johtuu joko lääkkeestä tai yksinkertaisesti nukkumattomuudesta. Lueskelin lääkkeiden vieroitusoireista, niin siellä sanottiin, että joidenkin lääkkeiden turvallinen lopettaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Hieman alkoi pelottaa ja mietin jo pitäisikö ottaa yhteyttä sairaanhoitajaani ja kertoa mitä tein.

Ajatukset juoksee niin kovaa etten saa niistä kiinni. Epätoivoisia tunteitahan ne on ja myös itsetuhoisia. Pää kohta räjähtää ja en kestä enää!


 
 

 Äitikin alkoi kiinnittää huomiota valvomiseeni ja väsymykseeni. Heti hän tokaisi, että tollastahan sulla oli ennen kuin osastolle jouduit. Yritän parhaani pitää äidin pimennossa asioistani ja yleensä se onnistuu erittäin hyvin. Luuleehan hän nyttenkin, että minulla menee tosi hyvin. Täytyy nyt vaan tsempata hieman lisää ja olla näyttämättä väsymystä.




Pelottaa vaan, että jaksanko tätä oloa enää kauaa. Ja että vaikka saisin unilääkkeet ja nukkuisin paremmin, auttaisiko sekään enää?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti