Tähän 8 kuukauteen on mahtunut paljon asioita, myös sellaisia joiden en koskaan uskonut tapahtuvan. Ensimmäisenä mieleeni tulee sähköhoito. Sitä minulle kokeiltiin viime vuoden elokuussa. 10 kertaa siellä kävin, mutta sitten se lopetettiin kesken, koska siitä ei ollut havaittavissa hyötyä ja lisäksi minulle tuli muistamisvaikeuksia. Ja niitä tuli myös paljon, vielä tänäkään päivänä en muista paljoa kesästä tai alkusyksystä.
Toiseksi voin kertoa sen, että olen nyt 5 kuukautta ollut vierihoidossa. Se alkoi 4.10. Loppusyksystä minulla alkoi taas mennä huonommin ja lopulta päätin taas yrittää tappaa itseni. Tällä kertaa ei ollut kaukana, että olisin onnistunut. Illalla odotin, että huonetoverini olivat nukahtaneet ja sitten yritin hirttäytyä johtoon. Vähän aikaa kerkesin siinä roikkuakin, mutta sitten yöhoitaja tuli kierrolla huoneeseen. Luulin, että he tulisivat vasta noin kahdelta, mutta tämä yökkö tulikin jo yhden jälkeen. Ja tästä syystä alkoi sitten vierihoito seuraavana päivänä, yön vietin eristyksissä.
Vierihoidon aikana minulla edelleen on mennyt aika huonosti. Loppuvuoden aikana olin yli 10 kertaa lepositeissä ja tästä päästäänkin seuraavaan asiaan eli sairaalan vaihtoon. Jouduin siis tammikuussa vaihtamaan sairaalaa. Enkä edes lähelle vaan 300 kilometrin päähän kotoa. Se oli aluksi minulle tosi rankka asia, mutta nyt olen jo sopeutunut tänne hyvin, ja mielestäni tämä on yhtä hyvä sairaala kuin ensimmäinenkin. Ja hoitajat ovat täällä todella mukavia! Minulla on kaksi omahoitajaa, mies ja nainen, ja molemmat ovat todella mahtavia! Mielestäni jopa tämän osaston parhaimmat hoitajat!
Tämän hetkisestä voinnista en osaa paljoa kertoa. Kun tulin tänne, niin ensimmäisenä iltana jouduin lepositeisiin. Niissä olin sitten kaksi viikkoa. Nyt minulla on kypärä päässä ja rajoitevaate päällä, jotten pystyisi itseäni satuttamaan. Ja toki vierihoito on edelleen. Ja paha olo on edelleen. Ja ikävä kaikkia tuttuja. Ystävät ei näin kauaksi voi tulla ja vanhemmat käyvät kerran kuussa. Onneksi taas noin viikon päästä tulevat. Rajoitevaatteet ja vierihoito estävät itseni satuttamisen, mutta eivät nekään halua siihen vie pois. Hoitajille en viitsi sanoa, että itsetuhoiset ajatukset on päivittäin mielessä, koska en kuitenkaan voi mitään tehdä. Nyt viime päivät minulla onkin heidän mielestään sujunut kivasti. Ja kyllähän välillä hyvin sujuukin.. Kun he kysyvät onko päivä mennyt hyvin, niin vastaan kyllä. Ja hymyilen. Vaikka olen jo niin kyllästynyt tähän esittämiseen, mutta en vain uskalla/osaa sanoa mitä todellisuudessa tunnen..
Mutta tällaisia kuulumisia nyt, yritän päivittää blogiani nyt taas säännöllisimmin.
