Välinpitämättömyyttä ja ristiriitaisia ajatuksia

Nyt on niin tyhjä ja turha olo. Nimittäin perjantaina sain kuulla, että hoitajat olivat huomanneet keskiviikkona ne uudet jäljet käsissäni. He olivat huomanneet, mutta eivät pitäneet asiaa niin tärkeänä, että olisivat siihen puuttuneet. Eli se on ihan ok jos satutan itseäni, kunhan siitä ei aiheudu vaivaa hoitajalle. Viikonloppuna oli aika paska olo, ja lopulta puhuinkin tuosta hoitajalle. Eipä hoitaja siihen mitään oikein sanonut, jotain yritti sanoa, että eivät halunneet tehdä siitä suurempaa numeroa.. Nyt he varmaan keskenään ovat jo puhuneet, kuinka lapsellisia ajatuksia minulla on ja kuinka paljon haluan huomiota.. Mutta nyt ainakin opin, että ei kannata heille puhua.

Lisäksi minulla on hyvin ristiriitaisia ajatuksia. Toinen puoli minusta haluaa yrittää tsempata ja tehdä kaikkensa minkä voi parantuakseen. Toinen puoli sitten haluaa vaan luovuttaa. Viime viikkona olen huolestuttavan paljon miettinyt itsemurhaa ja sitä kuinka helposti nyt sen voisin tehdä, kun ei ole vierihoitoa.. Mutta kai minussa sitten kuitenkin on vielä se pieni osa, joka uskoo parempaan tulevaisuuteen, ja siksi en ole mitään vielä yrittänyt. Pelottaa vaan kun en tiedä kauan jaksan taistella näitä ajatuksia vastaan..

Ja mitä naarmutteluun tulee, niin olen sitä vieläkin jatkanut. Nyt en jaksa edes yrittää miettiä syitä, miksi lopettaa, koska syitä miksi jatkaa, on niin paljon enemmän..

Jos he eivät välitä, niin tarvitseeko minunkaan?

Viime postauksessa jo mainitsinkin, että minulla on hyvin yksinäinen olo. Nyt se tunne on lisääntynyt entisestään. Aamuvuorossa minulla ei ole enää vierihoitoa, mikä on kyllä hyvä. Iltavuorossa ja yöllä se kuitenkin on vielä. Ja vaikka tiedän, että voin puhua aina hoitajille, niin se on aika vaikeaa.. Eräs hoitajakin taas sanoi, että taidan olla mustasukkainen kun minulla ei olo 24h vierihoitoa.. Ja että olen jotenkin huomiohakuinen.. Siksi en heille nyt mistään puhu, hymyilen vaan ja sanon olon olevan aina "ihan ok" tai "väsynyt"..

Yksi asia mistä en ole heille kertonut, on se, että taas olen satuttanut itseäni. Sitä ei voi viiltelyksi kutsua, koska ei ole kunnon välineitä, joten sanotaan sitä vaikka naarmuttamiseksi. Tätä on jatkunut taas jonkin aikaa, ehkä noin 2 vko ja päivittäin.. Kerran meinasin tunnustaa, kun hoitaja kyseli oloa, mutta sitten hän lopetti keskustelun sanomalla, että älä tee mitään töllön töitä.. Ja sitten en kehdannut sanoa, että olen jo tehnyt..

Mutta ei sillä ole edes väliä tietävätkö hoitajat. Koska tänään ymmärsin etteivät ne välitä. Meillä oli nimittäin aamulla labrat.. Ja yksi osastomme hoitajista ole niitä ottamassa ja huoneessa oli kaksi muutakin hoitajaa. Yritimme ottaa molemmista käsistä näytteet ja samalla käsivarret oli tietenkin esillä.. Ei jäljet pahan näköisiä ollut, mutta kyllä niistä olisi voinut huomata, että ovat suht tuoreita.. Mutta kukaan hoitajista ei huomannut niitä, tai sitten heitä ei kiinnostanut.. Eivät he jaksa välittää mistään noin pienestä, eivät ainakaan minuun liittyvästä. Joten miksi kertoisin heille. Jos sanoisin jotain, niin ne vaan luulisivat, että haen huomiota.. Eli parasta pysyä hiljaa. Ja niin saan ainakin jatkaa itseni satuttamista.

Ja niin, nyt se on todistettu. Olen turha ihminen. Edes ihmiset joiden olisi työnsä puolesta välitettävä minusta, niin eivät niin tee.. Miksi siis minä en saisi olla välittämättä? Tällaisilla mietteillä nyt nukkumaan, voihan huominen olla parempi päivä..

Vuodet vaihtuu, mutta olo ei

Anteeksi, että en ole kirjoitellut mitään pitkään aikaan :/ Kirjoittaminen on kyllä ollut mielessä, mutta en ole vain saanut aikaiseksi päivitellä mitään.. Nyt lyhyet päivitykset..

Vierihoito on vieläkin, mutta nyt me ollaan jo purkamassa sitä! Tällä hetkellä minulla on klo 11-12 ja 14-15 vierihoitovapaat tunnit! Ja ensi viikolla tulee lisää vapaata, luultavasti klo 7-10.

Päivittäin on kaksi pakollista ulkoilua hoitajan kanssa (onneksi siihen ei tarvitse enää kahta hoitajaa). Sitten ti-pe osallistun puutarharyhmään, joka kestää 45min.

Kamu voi hyvin, käytiin leikkaamassa se talvella. Silloin se painoi 2,6kg.. Ostin sille myös uuden häkin, kaksikerroksisen. Eli Poju voi hyvin ja siitä on todella paljon iloa!

Mun omahoitaja vaihtaa osastoa kesäkuussa ja mulle tulee joku uusi hoitaja tilalle. Itse en saa päättää kuka. Toivottavasti hän on mukava ja osaan puhua hänelle..

Siinä suurimmat kuulumiset. Kivoja juttuja ja eteenpäin ollaan päästy.. Mutta silti vointi on aina välillä huono..

Kuten taas nyt.. Muutama päivä on ollut vaikeampi olla ja jotenkin surullinen ja ahdistunut olo.. Syystä en ole varma. En ole siitä halunnut hoitajille mainita, yhtenä päivänä hoitaja huomasi tosin, että oli huono olo ja sain sitten lääkettä. Tänään sain uuden huonetoverin, joka on myös vierihoidettuna. Nyt en edes kehtaa sanoa oloni olevan huono, koska se vaikuttaisi siltä, että haluan huomiota enemmän, koska hänellä on vierihoito koko ajan ja minulla ei.. Mutta siitä ei ole kyse, koska kyllä se on kiva päästä siitä eroon. Toki voi olla, että se on aluksi outoa saada olla koko ajan yksin, mutta siihen tottuu ja onhan se sitten ihanan vapaata!

Enkä minä edes jaksa välittää mistään tällä hetkellä. Haluaisin vain nukkua koko ajan, mutta se ei täällä ole mahdollista. Haluaisin myös vain luovuttaa.. Ei jaksaisi tätä ahdistusta ja puristavaa tunnetta rintakehässä.. Ja ajatus siitä, että tällaisia oloja on loppuelämän ajan, vahvistaa ajatusta siitä, että helpompaa olisi kuolla. Eipä kovin moni ihminen siitä välittäisi, osa on jo hylännyt minut ja toiset häpeävät minua.. Tuntuu, että olen ihan yksin, en juttele usein ystävien kanssa, vanhemmat käyvät kylässä, mutta hekin ovat kyllästyneet siihen, että olen vieläkin sairaalassa ja hoitohenkilökuntakin tekee vain työtään, ei he muuten välitä. Eli olen siis yksin. Yksin itseni kanssa eli yksin ihmisen kanssa, jota vihaan. Vihaan itseäni niin paljon, mutta sille ei voi mitään. Tai yksi keino on päästä eroon itsestään, mutta siihenkään en juuri nyt pysty..

Tällaisia päivityksiä tänään, lupaan päivittää taas blogiani useammin!