sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Strong enough to live it?
Mun kaveri lähetti mulle joku päivä kuvan. Tosi kauniin ja kannustavan. Tässä se on.
Siis ihana! Mutta sitten on taas aivan eri asia uskonko tuohon. Olisihan se ihanaa uskoa, että pystyn tämän kaiken kestämään, että olen tarpeeksi vahva. Mutta sitten toisaalta mietin, että eikö tämän pitäisi päteä jokaisen kohdalla? Ja kuitenkin niin monet ihmiset päätyvät päättämään elämänsä. Miten minä voisin sitten olla vahvempi kuin nuo toiset? Sillä en ole vahva, olen mieluummin säälittävän heikko. Psykiatrini tosin sanoi, että olisin sitkeä, mutta jaksanko olla sitä vielä kauan? Luovuttaminen kuulostaisi paremmalta..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11998822
VastaaPoistaOon laittanut tämän linkin bloggareille kenen juttuja seuraan, olen vasta pari kertaa vieraillut täällä, mutta laitan sen nyt sinullekkin. Tuli sellainen olo, että ei voi luottaa kehenkää joka ei oo samas tilanteessa :(
Kiitos viestistäsi! Olen monesti ajatellut, että minun ei pitäisi kauheasti puhua ongelmistani ystävilleni, koska eivät he sitä kestä. Ja en oikeastaan olostani koskaan puhukaan, kerron vaan yleisesti miten poliklinikka käynnit ovat sujuneet ja nukkumisesta ym.. Sen kyllä tunnistan myös itsestäni, että takerrun joskus johonkin pieneen mitä hoitajani sanoi, kuten tuo yksi postaukseni "Kyllä me pidetään susta kiinni". Mutta siitäkään en mielestäni puhunut kuin koulukaverilleni yhtenä päivänä.. Ja se eroaa sinun tilanteestasi, että me puhumme myös muustakin. Ystäväni puhuu myös omista asioistaan ja sitten puhumme koulusta ja kaikesta turhasta :D Muille ystävilleni en puhu tämänkään vertaa asioistani. Mutta kiitos muistutuksesta, pitää olla välillä tarkkaavainen siitä, ettei rasita toisia omilla murheillani!
PoistaNiin. Juttelin viestistä kaverin kanssa ja vaikka en usko hänen kirjottaneen sitä niin riitelyksi meni. Hänen mielestä moni kohta pätee kuten että 80-90% meidän jutut on kuulemma mun ongelmia. Samoin etten anna tilaa ja haluun koulutyöt tehä yhes. Arvasin että kaikki ei ollu miltä vaikutti. Tuon jutun kirjottajaki sano et vaikka tyyppi lukis ton ei ymmärtäis kyseen olevan siitä. Jäi vähän tyhmä olo. En olis minäkä ymmärtäny minkää olevan pielessä.
VastaaPoistaAi sä ootkin samassa tilanteessa kuin mä, mä luulin, että sä olit kirjoittanut tuon kyseisen tekstin.. Harmi, että riitelit sun kaverin kanssa :( Mun tapauksessa mun pitäis olla varmaan kiitollinen näille mun ystäville, kun he itsekin kyselevät minulta asioistani, etten ole aina se joka keskustelun aloittaa. Mut kyl se mun ystävä on varmaan samaa mieltä ainakin siitä, että haluun kaikki koulujutut tehdä sen kanssa. Tai siis jos saa valita tekeekö yksin vai parin kanssa, niin kyllä aina kysyn haluaako hän tehdä sen mun kanssa. Mutta mulla on ollut kyllä sellanen tunne, että myös hän haluaa ne tehdä minun kanssa.. Sanon myös heille välillä, että mulle saa sanoa jos ei jaksa kuunnella näitä mun asioita, mutta he ovat aina vastanneet että nehän on ihan mielenkiintoisia. Mutta pitää taas ottaa asia esille, näyttää just vaikka toi kirjoitus..
PoistaMutta siis toivon, että säkin löytäisit sellaisen ystävän, jolle voit puhua kaikesta, myös murheista ja ongelmista, ja että hän jaksaisi kuunnella! Tietenkään ei liikaa, mutta silleen sopivasti. Ja toivottavasti sulla on joku ammatti-ihminen jolle voit puhua. Jaksamisia!
PoistaSen takia jaoin tota kun oon jotenkin aina ollut luulossa että kaikki on hyvin. Tuli puskista tuo että periaatteessa vaikka olisi kuinka läheisen tuntuinen ystävä niin hän voi ajatella noin jos ei kehtaa sanoo. Jos kysytki tosta omalta ystävältäs niin en usko että se kehtaa kumminka mitää sanoo suoraa jos ne pelkää et me hajotaan. Tosi jäytävää tunne että vaikka yks puhuu toista se tarkottaaki toista. En luota enää keneenkää. Niinhä mäki aina kysyn haluuko tehä yhes ja aina sano joo ja nyt valittaa et ei oo kehannu vastata eikään. Ni pitäiskö mun lukee ajatuksii? Tästä lähin annan sen ite ehottaa yhes tekoo enkä ees vihjase sinnepäin. Ei tarvi sit tulla myöhemmin valittaa...
PoistaIhan mielenkiinnosta, jos keskustelet ystäväsi kanssa olisi kiva kuulla olenko mä tässä ihan väärässä.
VastaaPoistaKerroin ystävälleni tästä keskustelusta, mutta ei ollut tilaisuutta näyttää henellä alkuperäistä viestiä, mutta selitin pääasiat. Hän sanoi, ettei koe asiaa niin. Hän onkin kyllä tiennyt asiasta vasta pari kuukautta, mutta sinä aikana ei koe olevansa kyllästynyt minuun. Sanoi, että kyllähän me puhutaan paljon muustakin ja ei muista, että koskaan olisi ajatellut, että olispa toi jo hiljaa. Että en voi sanoa oletko väärässä vai et, jokaisen kohdallahan tilanne on eri. Harmi että sinun kohdallasi ystäväsi tuntee noin, mutta minun kohdallani hän ei ainakaan vielä ole kyllästynyt asioihini. (Ja nyt ystäväni jos luet tätä, niin kommentoi toki jos olen väärässä ;D)
PoistaNo nyt täytyy sanoa, että olitkin osittain oikeessa. Se mun kaveri laittoi mulle viestiä että ei ole halunnut tehdä töitä minun kanssa yhdessä vaan tekisi ne mielummin yksin. Oon mä joskus ajatellutkin, että se mielummin tekis ne varmaan yksin, kun ei musta koskaan ole mitään apua. Mutta sama kun sulla, oon aina kysynyt tehdäänkö yhdessä ja koskaan hän ei ole sanonut, että tekisi mielummin yksin. Ja niinkuin sanoit, eihän ajatuksia voi lukea. Nyt on kyllä mullakin tosi tyhmä olo.. Onneksi koulua vielä vuosi jäljellä, niin pystyy korjaamaan tilanteen..
PoistaTosi harmi että sullekin kävi noin..
VastaaPoistaJuteltiin asiasta kaverin kanssa ja se vakuutti ettei kyse ole musta, se on vaan hänen luonteensa. Kysyin ollaanko me ihan ok, ja hän vastasi että toki, miksi ei? Eli välit on ihan kunnossa häneen ja kaikki on ihan ennallaan. Varsinkin kun usein ei saa päättää tekeekö kaverin kanssa vai yksin, niin ei niitä tilanteita edes usein tule... :)
Poista