Kerroin vähän aikaa sitten mun uudelle ystävällä, jonka oon tuntenut nyt vuoden, niin mun taustat. Järkytyin kun aloin laskemaan monta vuotta sitten tää kaikki alkoi..siitä on kahdeksan vuotta jo..mulle tosi pitkä aika, varsinkaan kun en enää oikein muista aikaa ennen sitä..
On jotenkin helppo kertoo siitä mitä on tapahtunut, mutta mites sitten se tämän hetkinen olotila? No se ei niin helppoa olekaan.. En edes tiedä mikä mun olotila nyt on, huono varmaan kun tuntuu ettei jaksa. Ja kun tuntuu että joka päivä menee vaan huonommin.
I smile.
I try.
But truth is I want to die.
Huomenna olis aika sille mun sairaanhoitajalle. Vähän hävettää mennä sinne nyt, kun tuli laitettua sille yhtenä päivänä viestii..Kerroin sille mun ystävälle koulussa, että mun tarvittavat on loppu. No se sit käski mun pyytää heti uusia, varmuuden vuoksi. No pyysin sitten ja ilmaisin samalla että niille olisi ehkä tarvetta. No sairaanhoitajani halusi sitten puhua mun kanssa ja kyseli kovasti mikä on vointi ja meneekö nyt siis huonommin..Vastailin epämääräisesti, että kyllä kai. Huomenna se varmaan haluaa palata aiheeseen uudestaan ja kyselee mun olosta. Olisi niin ihana voida sanoa, että menee hyvin ja niinhän mä sanonkin, mutta tiedän ettei se usko.. En vaan haluaisi myöntää kuinka huonosti menee, kun taatusti se alkaa ehdottelemaan, jos lääkäri nostais mun masennuslääkettä tai jotain vastaavaa.. Onneksi se mun sairaanhoitaja on tosi ymmärtäväinen ja ei liikaa painosta mua, mut joskus musta tuntuu, että se varmaan ajattelee että oon vaan hullu. Tai et se ei ymmärräkään. Tai ajattelee, että oon vaan tyhmä ja mun ongelmat on turhia. Mut en uskois.
"These feelings of self-loathing that you're experiencing are,
at least in your case, quite understandable."
No, ei se ainakaan suoraan noin sano.. Mut huomenna se nähdään. Kirjottelen sitten miten meni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti