lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kauan sitä kestikin..




Ei se hyvä olokaan kauaa kestänyt.. Tai ei nyt täysin huono olo ole, mutta hieman ahdistaa ja ikävät ajatukset pyörivät päässä. Tänään olen yrittänyt pitää itseni mahdollisimman kiireisenä, jotta noille ajatuksille ei olisi jäänyt aikaa. Ja osittain olen onnistunut, esim. pelaillessa erästä peliä hoitajien kanssa.

Mutta nyt iltaa kohden olo on huonontunut huomattavasti. On jälleen todella voimakas tarve päästä satuttamaan itseäni, mutta vierihoidossa kun olen, niin siihen en pysty.  En tiedä voiko näin sanoa, mutta sanon nyt kuitenkin; haluaisin niin päästä viiltelemään. Muutenkin ajatukset pyörivät vain itsensä satuttamisessa. Ja itsemurhassa. Mutta siitä voin olla ylpeä, että onnistuin nämä ajatukset pitämään salassa eikä hoitajat huomanneet huonoa oloani, koska onnistuin peittämään sen niin hyvin!




Kuitenkin kun niitä ajatuksia on päivittäin, niin olen jo melkein kyllästynyt niihin. Sillä päivästä toiseen ne ovat niin samanlaisia; Miten saan itseni hengiltä, kun olen sairaalassa. Tai miten pääsisin mahdollisimman nopeasti täältä pois tai vähintäänkin pois vierihoidosta. Vierihoito jos loppuisi, niin olisi hyvät mahdollisuudet onnistuakin. Ja vaikka kaikki aina sanoo, että itsemurha on itsekästä, niin itse en jaksa enää niin ajatella. Koska tämä kipu ja ahdistus ja loputon hyödytön yrittäminen ei mene pois enkä enää jaksa niitä..






Ja lopuksi vielä pieni katsaus marsuista..Niitä en vielä varmaan ainakaan vähään aikaa saa, koska ensin pitää varmistaa ettei kukaan ole allerginen ja sitten pitää vielä myös tietenkin löytää ne.. Marsut varmasti toisivat minulle iloa, mutta samalla on myös vähän epävarma olo. Ja pelottaa, että henkilökunta luulee, että koen jonkinlaisen ihmeparantumisen niiden ansiosta. Toivottavasti koenkin, mutta nyt ainakin on vielä niitä huonojakin oloja, vaikka marsuista olemmekin jutelleet. Ja en ole edes varma kannattaako minulle edes antaa marsuja, sillä en varmaan osaa hoitaa niitä oikein ja taas kokisin epäonnistumisen… Mutta saa nähdä mitä tapahtuu..

Tällaista tänään, toivottavasti huomenna taas parempi päivä eikä vain teeskennellessä sellaista. Nyt hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti