Nyt olen henkisesti niin loppu, etten jaksa enää edes yrittää skarpata. Haluaisin vain jäädä sänkyyn nukkumaan, vetämään peiton korville ja unohtavan tämän kaiken paskan elämän. Sillä huono olo on taas jatkunut vaikka kuinka kauan, eikä se tunnu loppuvan. Siksi olenkin nyt käytännössä luovuttanut. Mitä järkeä on yrittää tsempata, kun ei siitä ole hyötyä? Päivästä toiseen sanon hoitajille, että kaikki on ok, vähän vain väsyttää.. Joskus he kyllä huomaavat oloni olevan huonompi, mutta eivät aina. Olen kyllä niin väsynyt tähän esittämiseenkin, haluisin vaan avoimesti sanoa heille, että nyt on paha olla. Haluaisin pystyä pyytämään apua, mutta jostain syystä se tuntuu mahdottomalta. Helpompaa olisi vain tappaa itseni. Ja siksi tällä hetkellä suurin toiveeni onkin se, että vierihoito loppuisi tai että saisin vapauksia.. Mutta niissä kai menee vielä aikansa, joten vielä en pysty tekemään mitään. Nyt sillä välin yritän vain esittää suht hyvävointista vaikka tekisi mieli huutaa, että antakaa mun olla, jättäkää mut rauhaan ja päästäkää mut pois tästä helvetistä!! Mutta nyt nukkumaan ja odottamaan huomista painajaista..
Mä löysin sun blogin äsken ja luin tosi monta postausta putkeen.
VastaaPoistaEt oo kirjotellut hetkeen? Miten menee?
Mä oon ite ollut joskus alaikäisenä osastolla ja se oli ihan hirveetä. Oli sovittu etukäteen että meen sinne tutustuu ni eka lääkäri sanoo että "sä et tänne voi tulla", sit ku oltiin äitinkaa lähössä sieltä ni lääkäri sanookin että " sähän jäätkin tänne etkä lähe täältä yhtään mihinkään." Ja sellanen erittäin ivallinen nauru siihen päälle! :o Senpä takia en nykyäänkään ns.uskalla sanoo itsarimietteistä millekään lääkärille, jos se vaikka uhkailis m1-lähetteellä kun niinkin on kerran käynyt.
Toivottavasti vielä kirjottelisit kuulumisia. :)
Hirveästi hoidettu homma, ei sen noin pitäisi mennä. Jos sinulla ei ole lääkäriä jolle et voi suoraan puhua niin kannattaa pyrkiä vaihtamaan kunnes sellainen löytyy.
PoistaYmmärrän kyllä huolesi, itsekään en uskalla kertoa itsariajatuksista koska pelkään että vievät taas lukkojen taakse ja vievät sen vaihtoehdon pois.
Ollut on-offia masennuksen kanssa mutta tiedän tuon tunteen että elämä on vaan loputonta taistelua. Päivästä toiseen tuskallista hengissäpysymistä. Ei tässä hyvin mene mutta ainakin oma elämä olisi varmasti siedettävää jos aivot vaan toimisi normaalisti.
VastaaPoistaValitettavasti en tiedä miten sitä kokonaan paranisi. Tähän mennessä päihteiden välttely, ajoissa nukkumaan, liikunta ja ruoka auttavat vähän jos kaikki on kunnossa. On se silloinkin harmaata mutta *siedettävää*.
Kokeile mielikseni että jos saisit liikuttua ja syötyä terveellisesti yms. Olisihan se siedettävä olokin taivas verrattuna tämän blogauksen tunnelmiin. Etkä taatusti menettäisi mitään.
mutta miten sitä jaksaa tehdä nuo kaikki?
en tiedä...en todellakaan tiedä.
Ilmoittele toki jos olet vielä kirjoittelemassa. Kaikesta huolimatta, sanotaan ne masentuneen eniten vihaamat sanat: "yritä kestää".
VastaaPoistaHyi että vihasin noita sanoja vakavasti masentuneena.