On niin huono olo, että toivoisin olevani kuollut, jotta ei tarvitsisi tuntea aina näin.
Mutta koska enhän pysty kuolemaan, niin joudun kestämään näitä ajatuksia. Ajatuksia itsensä satuttamisesta ja erilaisista keinoista, joilla pääsisi hengestään. Kypärä ja rajoitevaate estävät tällä hetkellä itseni vahingoittamisen (vaikkakin pystyin naarmuttelemaan), mutta nyt minulla on mennyt “paremmin”, niin varmaan pääsen näistä kohta eroon. Lainausmerkeissä paremmin, sillä hoitajat luulevat minulla menevän nyt paremmin, kun en ole mitään yrittänyt tehdä. Mutta se on vaatinut niin hirveästi minulta. On ollut pakko pakottaa itseni olemaan repimättä kypärää pois ja hakkaamasta päätäni seinään. Ja käyttää joka ikinen solukin minusta siihen, että en vain anna periksi ja luovuta. En haluaisi joutua esittämään, mutta vain niin pääsen hoidossani eteenpäin ja siten myös kuolemaan nopeammin. Mutta siihen menee vielä hetki, joten pystyn päivittämään vielä blogiani. Ja toivottavasti sitten paremmilla fiiliksillä ja ajatuksilla..
Mutta onko se edes aina niin, että itsemurha on luovuttamista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti