Anteeksi, että olen pettymys myös teille

Viime viikolla kävin siis kuukauden tauon jälkeen sen mun hoitajan luona. Alussa kysyi oliko minun vaikea tulla sinne johon sanoin ei. Hän sanoi miettineensä sitä, koska niistä aiemmista viesteistä jäi olo, että olin suuttunut. Sanoin etten ole suuttunut, sillä se on varmaan väärä sana, jolloin hän ehdotti pettymystä. Silloin sanoin etten tiedä ja että vaihdetaanko puheenaihetta, ei jaksa siitä puhua. En tiedä mitä olisin voinut sanoa, koska mikä se päälimmäinen tunne sitten ois ollut/on? Varmasti myös pettymys, mutta varmaan eniten loukkaantuminen. Mutta jos sitä ei ammattilaisena osannut viestistä päätellä, ni miks mä enää siitä sanoisin..Loppu ajan luin sitten sairaalatekstejäni, aivan lopussa kun olin tekemässä lähtöä hän kysyi millainen vointi on. Sanoin että ihan hyvä, johon ei kommentoinut mitään.

Seuraava aika ois ollut ensi viikolla koulun päätyttyä. Oltiin aikasemmin kuitenkin puhuttu siitä, että kun jostain syystä mulle ei olla hoidon alussa kaksi vuotta sitten tehty hoitosuunnitelmaa, niin se tulisi tehdä nyt. Ja siihen tarvitsee lääkärin mukaan. Hoitaja lähetti viime viikolla viestin, että aika olisi tiistaina 21.5. klo 9.00. Onneksi koulu alkaa vasta 10.00, niin kerkeän tuolla käymään, sillä koulusta en tuon takia pois olisi. Ei kyllä yhtään kiinnosta nähdä heitä molempia samaan aikaan, jos taas keskustelu menee niihin viesteihin ja lääkehoitoon ylipäätänsä. Mihin se kyllä tulee menemään, koska lääkkeet on osa suunnitelmaa. Nyt siis oon reilun kuukauden ollut ilman mitään lääkkeitä, mutta he eivät ole sitä kai huomanneet. Resepti ois siis pitänyt uusia myös kuukausi sitten jo. En haluaisi kertoa heille, että lopetin masennuslääkkeeni, mutta en myöskään viitsi valehdella, jos se tulee puheeksi. Tiedän vaan, että he ovat jo nyt minuun ärsyyntyneitä ja toivoisivat luultavasti minun häviävän sieltä, niin taas saavat yhden syyn lisää näin tuntea. En voi sille mitään ettei me olla samaa mieltä lääkkeitä koskevissa asioissa, mutta koska oon avohoidossa enkä osastolla, niin pakko ei ole mitään syödä mitä en itse halua. Se ehkä paras asia avossa ettei he voi pakottaa mihinkää. Mutta kurjaa se silti on, kun tietää tuottavansa pettymyksen.. Tietenkin olisi kiva, jos he edes sietäisivät minua, sillä vaikka olenkin loukkaantunut ns piilosyytöksistä, niin silti kunnioitan ja arvostan heitä, enkä todellakaan inhoa hoitajaani enkä myöskään lääkäriäni..

Saa nyt nähdä miten huominen menee, voihan se mennä paremminkin kuin luulen..Päivittelen tilannetta taas joku päivä..:)